EM-karsinta Suomi – Italia vetovihjeet 8.9.2019 (kello 21:45)

Suomi kohtaa sunnuntaina jalkapallon EM-karsinnoissa lohkoa johtavan Italian.Suomi on karsintalohkossa toisena – kolme pistettä Italian takana. Suomen torstainen 1-0 voitto Kreikasta antoi Huuhkajille loistavan sauman edetä ensi kesän EM-kisoihin, sillä lohkokolmonen Bosnia on jäänyt Suomesta jo 5 pisteen päähän.

Suomi ja Italia kohtasivat maaliskuussa Udinesessa, jolloin Italia oli parempi maalein 2-0. Italia tuleekin voittamaan J-lohkon hyvin suurella todennäköisyydellä, ellei Suomi onnistu yllättämään lohkon ennakkosuosikkia sunnuntaina.

Ottelun suora lähetys alkaa sunnuntaina Viafreessa kello 21:45. Lue vetovihjeet matsiin alapuolelta!

Suomen kotisaldo on vakuuttava

redbet_ei_kierratysta_bonus

Markku Kanervan huuhkajaryhmä on voittanut kilpailullissa otteluissa edelliset 5 kotiotteluaan, joissa Suomi ei ole päästänyt maaliakaan. Kanerva onkin saanut organisoitua Suomen puolustuspelin loistavasti, jonka ansiosta Suomi on päästänyt karsintalohkossa vasta 2 maalia – molemmat Italiaa vastan.

Suomen kokoonpanosta puuttuu kapteeni Tim Sparv, jonka korttitili tuli täyteen Kreikka-ottelun varoituksen myötä. Sparvin puuttuminen keskikentän keskustasta on iso menetys niin pelillisesti kuin johtajuuden kannalta.

Italia kaatoi torstaina Armenian vieraskentällä maalein 1-3. Italian pelaaminen karsintalohkossa ei ole vakuuttanut missään vaiheessa, mutta se on siitä huolimatta voittanut kaikki 5 otteluaan lohkossa. Sunnuntaina joukkueen riveistä puuttuu tärkeä keskikenttämies Marco Verratti, mutta muutoin joukkue pääsee otteluun parhaalla miehityksellä.

Suomi joutui torstaina fyysisesti hyvin koville Kreikkaa vastaan, jonka myönsi myös ratkaisumaalin iskenyt Teemu Pukki. Vaikka Italialla on matkustuspäivä takana, niin sen leveämpi materiaali antaa sille sunnuntain otteluun selkeän etulyöntiaseman.

Suomen loistavista otteista huolimatta Italian tasoinen joukkue pystynee luomaan riittävät maalipaikat 2 maalin tekemiseen. Maaliskuun kotiottelussaan Italia olisi voinut lyödä taululle jopa 4-5 maalia, mutta kehnon viimeistelyn seurauksena se voitti Suomen vain 2-0. Lähes 2 kerroin Italian 2 maalille maistuu mainiosti.

Vetovihje:

Italia yli 1,5 maalia – 1,99 @ SpeedyBet

Speedybetilta saat nyt jopa 200€ vedonlyöntibonuksen käyttöösi uutena asiakkaana!

Lunasta 200€ bonus