14 elo 2019 · < 1 minuutti

USA Presidentinvaalit 2020 – jatkuuko Trumpin valtakausi?

usa_presidentinvaalit

USA:n presidentinvaalit ovat jälleen edessä vuonna 2020. Presidentinvaalien voittaja selviää 3. marraskuuta ja kansainväliset vedonlyöntiyhtiöt ovat avanneet jo vedonlyöntikertoimet vaalien voittajasta.

Yhdysvaltain presidentinvaalit – valitaanko Trump jatkokaudelle?

Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen 45. presidentiksi vuonna 2016, kun bisnes- ja TV-persoonana lähinnä meritoitunut Trump voitti demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin. Trumpin ensimmäinen kausi presidenttinä on ollut kohujen täyttämä, mutta Trump on siitä huolimatta ylivoimainen voittajasuosikki vuoden 2020 vaaleissa.

Trumpin valintaa republikaanien ehdokkaaksi pidetään lähes satavarmana, sillä puolueesta ei löydy tällä hetkellä yhtä vetovoimaista ehdokasta.

Demokraattien puolella kärkiehdokkaana on Kamala Harris, joka tunnetaan Kalifornian senaattorina. Toinen varteenotettava demokraattien ehdokas on Elizabeth Warren. Mukana kilpailussa on myös politiikan kokenut konkari Joe Biden, jonka valintaa demokraattien ehdokkaaksi pidetään kuitenkin varsin epätodennäköisenä.

[ninja_tables id=”2226″]

USA presidentinvaalien 2020 voittaja

Donald Trump on suosikki voittamaan Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Trumpin presidenttiyden kertoimet pyörivät noin 2,20 tuntumassa,  joten vedonlyöntitoimistot arvioivat Trumpin voittomahdollisuudet yli 50 prosenttiseksi.

Tällä hetkellä näyttääkin vahvasti siltä, että Trump valitaan jatkokaudelle 3. marraskuuta 2020.

Trump valitaan presidentiksi – 2,20 @ Nordicbet

[maxbutton id=”6″ url=”https://www.veikkauskertoimet.com/siirry/nordicbet1″ text=”Lyö veto tästä” ]

Kirjoittaja

Jussi Alanen Päätoimittaja

Bio

Jussi on Veikkauskertoimet.comin päätoimittaja, joka aloitti urheiluvedonlyönnin pelaamisen ja seuraamisen jo 1990-luvulla. Urheiluvedonlyönnin ohella Jussi pelaa kasinopeleistä etenkin blackjackia sekä Gonzo's Quest -kolikkopeliä.